Regulaation muutos laskenut kuluja Euroopassa

Suomessa osakerahastot halventuneet, yhdistelmät kallistuneet kolmen viime vuoden aikana.

Facebook Twitter LinkedIn

Rahastojen kulut ovat laskeneet Euroopassa viimeisen kolmen vuoden aikana, kertoo päivitetty tutkimus Morningstarin ensi kertaa 2013 julkaisemasta kuluselvityksestä. Keskimääräinen rahasto maksaa tällä hetkellä tasan prosentin kuluina vuodessa, kun vuonna 2013 keskimääräinen juokseva kulu oli 1,09 prosenttia.

Luvuissa eivät ole mukana tuottopalkkiot.

Suurin syy hintojen laskuun on regulaation muutos Britanniassa ja Hollannissa. Sijoitusneuvonnan palkkiot on näissä maissa erotettu rahastojen palkkioista, kun taas Suomessa rahastopalkkio sisältää edelleen neuvonnan palkkion - halusi tai sai neuvontaa tai ei.

Hollannissa keskimääräisen rahaston palkkio laski 1,18 prosentista 0,75 prosenttiin. Tämä ei tarkoita, että keskimääräinen sijoittaja yhtäkkiä maksaisi loppulaskua 0,43 prosenttiyksikköä vähemmän. Rahaston palkkioiden lisäksi moni maksaa Hollannissa nyt erillistä neuvontapalkkiota.

Samoin Britannissa on tullut markkinoille runsaasti niin sanottuja "puhtaita" (clean) rahasto-osuuksia. Palkkiot ovat laskeneet vähemmän kuin hollannissa, 0,19 prosenttiyksikköä, koska regulaation muutos ei ole ollut yhtä raju kuin Hollannissa.

Suomi
Myös keskimääräisen Suomeen rekisteröidyn rahaston palkkio (pääomapainotetulla keskiarvolla) on laskenut, mutta minimaalisesti: 1,10 prosentista vuonna 2013 tämän vuoden 1,08 prosenttiin.

Osakerahastoissa muutos on selvä: 1,6 prosentin sijaan keskimääräinen palkkio on nyt 1,49 prosenttia. Korkorahastoissa ei ole tapahtunut mitään liikettä muutosta. Yhdistelmärahastot ovat sen sijaan nyt keskimäärin kalliimpia kuin 2013, ja se on huolestuttava trendi sikäli, että merkittävä osa suomalaisille myydyistä rahasto-osuuksista on nimenomaan ollut yhdistelmärahastoissa.

Tutkimus sisältää Suomesta 79 miljardia rahastovaroja. Bruttohinnaksi sijoittajille tuli 852 miljoonaa euroa juoksevina kuluina. Päälle tulevat merkintä- ja lunastuspalkkiot. Suomessa on kuitenkin tapana antaa suuremmille sijoittajille alennusta, joten tutkimuksen laskennallinen summa rahastoalan palkkiotuloja.

Koko Euroopan rahastoalan yhteenlaskettu palkkiosumma listahinnoilla olisi 61,5 miljardia euroa vuodessa juoksevina kuluina.

Koko tutkimuksen voi ladata tästä linkistä.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja