Pienyhtiöt veivät maaliskuussa Euroopassa

Morningstarin markkinabarometri kertoo arvo-osakkeiden saaneen hieman revanssia kasvuyhtiöistä maaliskuussa Euroopassa.

Fernando Luque 04.04.2016
Facebook Twitter LinkedIn

Maaliskuussa Euroopassa pärjäsivät osakkeet, jotka ovat jääneet jalkoihin viime vuosina.

Pienyhtiöt tuottivat maaliskuussa parhaiten (vasen kuvio), kun markkina nousi tammi- ja helmikuun haastavien aikojen jälkeen. Parhaiten tuottivat pienet arvoyhtiöt. Kun taas katsotaan kolmen vuoden ajalla, juuri pienet arvoyhtiöt ovat tuottaneet kaikkein heikoiten.

Kolmen kuukauden ajalla (oikea kuvio) sen sijaan kaikki osaketyylit ovat tuottaneet tappiota. Vaikeinta on ollut suurilla arvoyhtiöillä, kun erityisesti pankit ovat kokeneet kovia (keskimääräisen pankin osake on laskenut 14 prosenttia alkuvuonna).

Kuviossa pystyakselina on yhtiöiden koko (markkina-arvo) ja vaaka-akselina arvo-kasvu eli yhtiön tyyli.

1kk ja 3kk tuotot tyyleittäin Euroopassa (31.3.2016)

1m and 3m returns Europe March 2016

Lähivuosina on kannattanut olla sijoittajana ennemmin kasvutyylin kuin arvotyylin yhtiöissä. Erityisen hyvin ovat tuottaneet keskisuuret kasvuyhtiöt. Erityisesti viimeisen vuoden aikana arvoyhtiöilä on ollut todella vaikeaa, kun niin raskasteollisuus, pankit kuin energiayhtiöitkin ovat menestyneet muita heikommin.

1v ja 3v. tuotot tyyleittäin Euroopassa (31.3.2016)

1y and 3y Europe returns March 2016Sektoreista heikoimmin tuotti Euroopan pörsseissä maaliskuussa terveydenhuolto, joka taas kuuluu parhaiten tuottaneisiin kolmen ja viiden vuoden ajalla. Energiaosakkeet ovat olleet selvästi heikoin sijoitus pidemmällä ajalla.

Sector returns Europe March 2016

Arvostustaso näyttää houkuttelevimmalta suurissa yhtiöissä, vaikka ne ovat pärjänneet suhteessa hyvin pidemmällä ajalla. Arvostukset ovat Morningstarin osakeanalyysimenetelmään perustuvia kvantitatiivisia arvioita.

(P/FV = osakkeen hinta suhteessa Morningstarin arvioimaan osakkeen käypään l. mielekkääseen hintaan. 1,00 = markkinahinta on oikea, >1 yliarvostus, <1 aliarvostus.)

Fair Value Europe March 2016

Tuotot on laskettu Morningstarin Eurooppa-indeksiin kuuluvista yhtiöistä.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Fernando Luque

Fernando Luque  es el Senior Financial Editor de www.morningstar.es

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja