Korkorahastot vuotivat edelleen helmikuussa

Yhteensä 16,8 miljardia lähti eurooppalaisista sijoitusrahastoista helmikuussa. Nordea kuitenkin kasvoi myös pudotuksen keskellä. 

Facebook Twitter LinkedIn

Raju volatiliteetti markkinoilla on vienyt rahastosijoittajien rohkeutta. Jo toista kuukautta perän jälkeen eurooppalaiset rahastot menettivät tuntuasti pääomaa, kertovat Morningstarin kuukausittaisen European Asset Flows -raportin tilastot.

Eniten rahaa lähti korkorahastoista (pl. rahamarkkinarahastot), 8,6 miljardia euroa. Rahastoluokista globaalit korkorahastot sekä Euroopan hyvälaatuisiin yrityslainoihin sijoittavat rahastot menettivät eniten. Lisäksi paljon pääomaa keränneet vaihtoehtoiset korkorahastot (Vaihtoehtoiset - long/short velka -rahastoluokka) joutuivat rajun lunastusaallon kohteeksi. Tämän rahastoluokan rahastoilla on ollut parin viime vuoden aikana vaikeuksia synnyttää positiivista tuottoa, ja sijoittajien kärsivällisyys näyttää olevan loppumassa tältä erää.

Euroopan vahvin sisäänvirtaus helmikuussa oli Morningstarin estimoitujen nettomerkintätilastojen mukaan Nordealla, joka keräsi 1,4 miljardia uutta pääomaa. Ansbjörn Trolle Hansenin vetämä Nordea-1 Stable Return oli pitkälti vastuussa positiivisesta virtauksesta. Nordean pääomat kasvavat noin kymmenen prosentin vuosivauhtia, Morningstarin tilastot kertovat.

Voit ladata koko raportin täältä.

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Nordea Vakaa Tuotto A K EUR19,59 EUR0,26Rating

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja