Jättirahastoa uhkaavat isot rapsut Norjassa

Kuluttajaviranomaisen mielestä DNB Norge -rahaston korkeat palkkiot ja passiivinen sijoitustyyli ovat johtaneet 80 miljoonan euron arvoisiin menetyksiin asiakkaille.

Facebook Twitter LinkedIn

Norjan kuluttajaviranomainen uhkaa maan suurinta pankkia DNB:tä suurella vahingonkorvausvaatimuksella. Forbrukerrådet-viranomaisen mielestä yhtiön Norja-rahaston suurien kulujen ja passiivisen salkunhoitotyylin yhdistelmä on aiheuttanut asiakkaille peräti 750 miljoonan kruunun eli noin 80 miljoonan euron suuruiset menetykset.

DNB Norge -osakerahasto sai jo viime vuonna kovaa kritiikkiä Norjan finanssivalvonnalta. Avoimessa kirjeessään Finanstilsynet katsoi, että 1,8-2,0 proserin suuruiset palkkiot olivat kohtuuttomat suhteessa rahaston alhaiseen salkunhoidon aktiivisuuteen. Rahaston aktiiviosuus eli active share alitti 20 prosenttia kaikilla havaintoijaksoilla eli alle 20 prosenttia salkusta erosi indeksistä.

Norjan kuluttajaviranomaisen peruste on, että rahaston osuudenomistajat eivät ole saaneet sitä palvelua, jota heille on myyty ja josta he ovat maksaneet eli aktiivista varainhoitoa.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja