Odin Finlandin arvosana laskenut

Rahaston prosessin lukuisat muutokset ovat vähentäneet tulevan menestyksen ennakoitavuutta.

Facebook Twitter LinkedIn

Olemme laskeneet arvosanamme Odin Finlandille tasolle Neutral.

Katsomme edelleen, että salkunhoitaja Truls Haugen on yksi parhaista Suomi-salkunhoitajista. Hän on erittäin kokenut, Haugen on ollut vastuussa rahastosta maaliskuusta 2000.

Rahastossa on kuitenkin useita puolia, jotka laskevat innostustamme siihen alkaen 2,0 prosentin vuosittaisesta hallinnointipalkkiosta, joka on yksi korkeimmista luokassa. Lisäksi suhtaudumme varauksellisesti Odiniin taustayhtiönä. Korkeiden palkkioiden lisäksi yksi syy on salkunhoitajien vaihtuvuus. Lisäksi sijoittajat ovat kärsineet pitkään heikoista tuloksista yhtiön suurissa rahastoissa, joita on yritetty vääntää uuteen asentoon finanssikriisin jälkeen.

Finanssikriisi paljasti, että Odinissa ei ollut otettu huomioon riittävästi likviditeettiriskiä. Useiden rahastojen, myös Finlandin, oli annettu kasvaa turhan suuriksi. Finanssikriisin jälkeen asiaa ryhdyttiin paikkaamaan ottamalla rahastoihin huomattavasti aiempaa enemmän suuria yhtiöitä. Samalla painopiste on siirtynyt hiljalleen pois ns. arvo-osakkeista, joihin rahastot aiemmin nojasivat. Viime vuonna Odin esitteli prosessin uusimmat muutokset, joissa mukaan universumiin oli otettu ns. laatuyhtiöt. Niiden P/E on tyypillisesti korkeampi kuin Odinin perinteisten sijoituskohteiden.

Katsomme, että lukuisat muutokset sijoitusprosessiin ovat tehneet Odin Finlandin tulevan menestyksen ennakoimisesta hyvin vaikeaa. Meistä ei ole tällä haavaa riittävästi näyttöä siitä, etteä Haugen olisi erityisen hyvä valitsemaan suuria yhtiöitä tai laatuyhtiöitä.

Näiden seikkojen vuoksi olemme laskeneet arvosanamme tasolle Neutral aiemmasta Bronzesta.

 

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja