Öljymarkkina ei ole enää entisensä

Raakaöljyn hinta tullee nousemaan nykyiseltä tasolta, mutta Yhdysvaltain vahva tarjonta toimii jarruna kallistumiselle.

Stephen Simko, CFA 18.03.2015
Facebook Twitter LinkedIn

Öljyn maailmanmarkkinat ovat muuttuneet ratkaisevalla tavalla. Yhdysvaltojen liuskeöljy on tuonut uutta tarjontaa markkinoille, ja kasvunäkymät Yhdysvaltain öljykentiltä ovat edelleen hyvät. Liuskeöljyn tuotanto on myös hyvin joustavaa: tarjontaa voidaan nostaa tai laskea nopeastikin.

Yhdysvaltojen uusi tuotanto on murtanut öljymarkkinoiden aiemman toimintalogiikan, eikä se ole ohimenevä ilmiö. Öljypeli on muuttunut.

Öljyn hinnassa nähty putoaminen on johtanut ja tulee johtamaan nopeaan ja rajuun tuotannon supistamiseen. Mutta heti kun öljyn hinta nousee taas, Yhdysvaltain tuotanto alkaa taas kasvaa. Seuraavina vuosina tarvittavasta lisätuotannosta saataneen 35–40 prosenttia Yhdysvaltain epätavallisista öljylähteistä. Niinpä emme usko, että kalliita öljylähteitä kuten hiekkaöljyä tarvitaan lähiaikoina.

Kokonaan liuskeöljy ei sentään pysty tulevia lisätarpeita täyttämään. Niinpä marginaali- eli kallein tarvittava barreli tullaan pumppaamaan sitä kalliimmasta hintaluokasta. Ennusteidemme perusteella seuraavan vuosikymmenen aikana kalleimmat tarvittavat uudet lähteet ovat parempilaatuista syvänmerenöljyä.

Analyysimme johtaa meidät pudottamaan keskipitkän aikavälin ennusteemme Brent-öljylle 75 dollariin barrelilta, WTI-laadulle 69 dollariin.

Vaikka hintojen lasku on monille yhtiöille raskasta, on löydettävissä aliarvostettuja yrityksiä, jotka pystyvät nähdäksemme luovimaan tässä heikossa markkinassa riittävän hyvin tuloksin.

Tuottajista suosittelemme ExxonMobilia (XOM),  Cabot Oil & Gasia (COG),  Chesapeake Energyä (CHK) ja Encanaa (ECA). Öljyalan palveluyhtiöistä yhdistyminen Baker Hughesin kanssa on tekemässä istaHalliburton (HAL) Yhdysvaltain palvelujätin.

Selkeitä voittajia ovat ”midstream”-yhtiöt, koska Yhdysvaltain vahva kasvu lisää kasvumahdollisuuksia. Spectra Energy (SE) ja Spectra Energy Partners (SEP) ovat suosikkejamme, kun taas Magellan Midstream Partners (MMP) on konservatiivisesti johdettu yhtiö ja mahdollinen pakopaikka riskiä karttaville sijoittajille.

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Coterra Energy Inc Ordinary Shares27,75 USD1,95
Exxon Mobil Corp119,88 USD1,15
Halliburton Co39,08 USD1,11
Magellan Midstream Partners LP  
Ovintiv Inc51,98 USD0,87

Tietoja kirjoittajasta

Stephen Simko, CFA  Stephen Simko, CFA, is a senior stock analyst on the Technology Team.

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja