Jatkamalla tämän sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää täältä evästeihin liittyvistä periaatteistamme ja millaisia evästeitä käytämme.

Karkki odottaa, maltatko sinä?

Kärsivällisyys ja itsekuri ovat tärkeitä apuja sijoittamisessa, mutta ihmisten väliset erot niissä ovat tuntuvia. Malttamaan voi silti oppia vielä aikuisenakin.  

Matias Möttölä 11.11.2014

Mikä on menestyksen salaisuus? Miksi toiset päätyvät unelma-ammattiinsa, pärjäävät siinä hyvin, kerryttävät vaurautta ja kunniaa, tai – tämän palstan teemaan sopivammin –onnistuvat sijoittamisessa?

Yleinen selitys on ylivertainen älykkyys, toinen peräänantamattomuus. Niistä on toki apua. Mutta menestystutkijat korostavat nykyään vielä enemmän kärsivällisyyttä ja itsekuria.

Kun luin näistä päätelmistä Die Zeit -lehdestä, en voinut kuin hymistellä yhdenmielisyydestä. Psykologien vastaukset vastasivat pitkälti käsityksiäni sijoittamisesta. Voittaja meistä piensijoittajista kun ei ole avaruusfyysikkotason matemaatikko eikä se, joka ”haluaa” voittoja eniten, kuin amerikkalaisen elokuvan sankari.

Hyvät sijoitustulokset edellyttävät erityisesti pitkäjänteisyyttä ja kurinalaisuutta, etenkin kun puhutaan piensijoittajista, joille ahkera kaupankäynti on kallista ja verotehotonta.

Vaahtokarkki pöydällä
Mitä on kärsivällisyys? Klassisessa ns. vaahtokarkkikokeessa noin nelivuotiaita lapsia istutetaan huoneeseen, jossa on tuoli, pöytä ja sillä vaahtokarkki. Lapselle kerrotaan, että jos hän jättää karkin rauhaan, saa palkinnoksi toisen.

Kun tutkimus 1960-luvulla tehtiin ensi kerran, tutkijat huomasivat heti, että lasten välillä oli suuria eroja. Osa ei pystynyt pidättämään himoaan vaan iskivät karkkiin kiinni. Toisille odottaminen oli helpompaa.

Seurannassa selvisi, että erot pitkälti säilyivät aikuisina. Ne heijaistuivat monille osa-alueille. Kärsivällisistä lapsista useammalla oli korkeakoulututkinto, he sietivät paremmin stressiä, olivat hoikempia ja sortuneet harvemmin huumeisiin.

Emme ole samalla viivalla
Lasten eroille on monenlaisia selityksiä. Genetiikan osalta selviä tuloksia ei ole mutta mahdollisia eroja on löydetty muun muassa imetysajan pituudesta (kauemmin imetetyt ovat tilastollisesti kärsivällisempiä), eroahdistuksesta (kaksi vanhempaa on parempi kuin yksi) ja jopa kielen rakenteesta (futuurittomissa kielissä, kuten suomessa, on helpompi mieltää nyt tehdyn yhteys tulevaan). Vielä yhden teorian mukaan lapsi, jolle annettuja lupauksia ei pidetä, tottuu tarttumaan tilaisuuteen, kun se avautuu.

Oli selitys mikä tahansa, emme ole ominaisuuksinemme samalla viivalla. Kärsivällisyys ja itsekuri ovat toisilla lapsesta pitäen vahvempia.

Miten oppia kärsivällisemmäksi?
Mitä tehdä, jos ymmärtää kuuluvansa niihin, jotka eivät malta jättää karkkia pöydälle, mutta haluaa silti saada säästettyä ja sijoitettua pitkäjänteisesti? Miten auttaa itseään kärsivällisemmäksi?

Itsehillintää voi opetella myös aikuisena. Ensimmäinen taso on erilaisten kikkojen opetteleminen. Vaahtokarkkitutkimuksessa pärjänneet lapset esimerkiksi pitivät silmiään kiinni, käänsivät karkille selkänsä, tai kuvittelivat sen olevan syömäkelvoton.

Jotta kikat eivät jäisi vain ohimeneviksi opeiksi, niistä pitäisi pystyä muovaamaan rutiineja, jotka auttavat patoamaan himoja ja pelkoja. On oltava tapoja estää se, että tulee avanneeksi nettipankin tai meklaripalvelun ja tehneeksi kauppaa silloinkin kun siinä ei ole järkeä.

Mielekäs keino on tehdä itselle sääntöjä.

Sijoittamisessa ensimmäinen elinehto on kerryttää varallisuutta jota voi ylipäänsä sijoittaa. Jos tulot hupenevat selittämättömällä tavalla joka kuukausi, klassinen ohje on on pakottaa itsensä pitämään kirjaa menoista parin kuukauden ajan. Listan tarkastelu saa yleensä hälytyskellot soimaan. Jo tarkkailu itsessään hillitsee menohaluja.

Kun rahaa jää sijoitettavaksi, kuukausisäästäminen on tehokas keino pitää raha pois kulutushimojen piiristä. Kun vielä lupaa itselleen pyhästi jatkavansa säästämistä myös markkinoiden vaikeina jaksoina, on jo pitkällä.

Harvemmin tili auki
Entä jos on jo kertynyt varallisuutta, mutta tuntuu, että kauppoja tulee tehtyä väärään aikaan, pelon ja himon ohjaamana? Silloin voi sopia itsensä kanssa esimerkiksi, että käy katsomassa sijoitustiliään vain kerran kuukaudessa tai vain neljä kertaa vuodessa. Meklariyhtiöille tällainen sääntö on toki kauhistus, mutta se luultavasti auttaa sijoittajaa. Kun ei jatkuvasti seuraa tilin kehitystä, ei myöskään hermoile tilin arvon muutoksista tai yksittäisistä tapahtumista markkinoilla.

Jos tällaiset säännöt eivät auta, on ryhdyttävä järeämpiin toimiin, esimerkiksi annettava salkku varainhoitajalle, jos varallisuus siihen riittää. Niin rahoihin ei itse pääse käsiksi.

Malttaminen ei tarkoita sijoittamisessa vain sitä, että välttää liiallista kaupankäyntiä. On maltettava jatkaa määrätietoisesti sijoittamista silloinkin, kun markkinoilla tuulee ja salkku näyttää miinusta. Se on vaikeaa kenelle tahansa. Mutta tuntuu, että itsehillintä on erityisen vaikeaa ajassamme, jossa tietoa markkinoista on saatavissa jatkuvasti, ja jossa media on nopeaa, sirpaleista ja vetoaa tunteisiin klikkien toivossa. Piensijoittajalle saattaa tulla sellainen tunne, että uutiset vaikkapa Yhdysvaltain myyntipäälliköiden näkymistä olisivat jotenkin oleellisia. Eivät ne ole.

Kikat ja säännöt auttavat johonkin asti. Mutta kärsivällisinkään ihminen ei viitsi säästää ja sijoittaa pitkäjänteisesti, jos ei näe siinä hyötyjä. Sijoittaminen tuntuu olevan monelle Suomessa ennemminkin harrastus, jossa jännitys on tärkeämpää kuin lopputulos. Mikäs siinä, jos se tekee onnelliseksi! Mutta silloin kun säästäminen ja sijoittaminen ovat keinoja johonkin päämäärään, esimerkiksi unelmien matkan, kesämökin, eläketurvan tai lasten asunnon rahoittamiseen, itsekuri ja kärsivällisyys on helpompi motivoida. Pitkäjänteinen salkunhoito ei välttämättä tuo elämään jännitystä, mutta se ei haittaa, kun tietää saavansa karkkeja – sitten joskus.

Tietoja kirjoittajasta Matias Möttölä

Matias Möttölä  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko