Pitkän ajan sijoittajan kannattaa satsata osakkeisiin

Morningstarin tutkimus todistaa, että kymmeniksi vuosiksi sijoittavan on mielekkäintä sijoittaa osakkeisiin.

Facebook Twitter LinkedIn

Sijoittamisen tuttu hokema kuuluu, että mitä pidemmän ajan aikoo sijoituksiaan pitää, sitä mielekkäämpää on ottaa osakeriskiä. Tutkijat kuitenkin kiistelevät ilmiön olemassaolosta ja syistä.

Morningstarin tutkimusryhmä halusi selvittää perinpohjaisesti, miten hyvin osakkeisiin voi luottaa pitkän ajan sijoituksena. Tuloksena on, että pitkän ajan sijoittajan kannattaa ilman muuta painottaa salkussaan osakkeita, jollei jopa ottaa pelkkää osakeriskiä.

Tutkijat perehtyivät 113 vuoden tuottohistoriaan 20 maassa. Niiden perusteella luotiin mallisalkkuja erilaisilla riskiprofiileilla ja eri aikajänteille ja historiallisille ajanjaksoille.

Kun aiemmin osakkeiden ylivertaisuutta on pyritty tutkimaan lähinnä Yhdysvalloissa, Morningstarin tutkimuksen vahvuus on, että siinä tunnistetaan sama ilmiö joka puolella maailmaa. Ilmiö on vahvistunut ajan myötä, vaikka tilastojen perusteella on näyttänyt siltä, että osakkeisiin sisältyvä preemio, ylituotto, on ollut pienemään päin.

Osakkeet olivat kannattavin kohde jopa kaikkein riskejä karttavimmille pitkän ajan sijoittajille.

Tutkimus ei kiistä sitä ilmiselvää tosiasiaa, että lyhyellä aikavälillä osakkeet voivat olla hyvin arvaamattomia sijoituksia, sillä niiden hinnat heiluvat voimakkaasti. Ajatus on sen sijaan, että pidemmällä aikavälillä hyvät ja huonot vuodet tasoittavat toisiaan mutta niin että tuotto on pitkällä aikavälillä positiivinen ja parempi kuin velkakirjoissa tai pankkitalletuksissa.

Tutkimus on ladattavissa täältä.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja